Telia ja Digita aloittavat vähennykset

Teleoperaattori Telia käynnistää Suomen yksiköissä muutosohjelman, jonka tavoitteena on yksinkertaistaa yhtiön organisaatiota ja vähentää yli 600 työtehtävää. Myös antenniyritys Digitan kerrotaan aloittaneen tänään muutosneuvottelut ja väenvähennykset toiminnoissaan. Päivitetty 17.101.2024.

Kellopuhelimet kävivät kaupaksi – Googlen uutuus tuli myyntiin

Kouluikään tulleiden lasten kännyköiden ja uudenlaisten rannekepuhelimien myynti näkyi voimallisesti myyntilistoilla. Muuten tarjonta täyttyi tutuista merkeistä, sillä viralliseen myyntiin tullut  Googlen Pixel 9:n saatiin kauppoihin vasta elo-syyskuun vaihteessa.

Suomi valmistelee 6G-verkkojen tiekarttaa

Suomi on ollut vuosikymmeniä uusimpien matkaviestinverkkojen edelläkävijä NMT-verkoista uusimpiin 5G-verkkoihin. Tavoitteena on edelleen pysyä alan kärkijoukoissa, joten Suomessa valmistellaan jo tulevaisuuden langattomien 6G-verkkotekniikoiden kansallista tiekarttaa.

Paikallisia kuituverkkoja uusiin käsiin

Suomessa rakennetaan vauhdilla uusia kuituverkkoja, mutta samalla toimijat pyrkivät paaluttamaan asemiaan ostamalla pienempiä kuituverkkotoimijoita. Uusimpina Elisa on ostanut Pohjois-Karjalasta ja Kuusamosta paikalliset kuituverkot sekä Lounea Kalajoen Kuidun Pohjanmaalta ja Valoo Kuiturinki-toiminnot Hyvinkäältä. PÄIVITUS 11.7.2024: Clobal Connect osti heinäkuussa kuituverkkoja Tampereen ja Oulun alueelta.

Puhelinmyynnissä historiallinen kesäkuu

Suomen kännykkätarjonta alkaa olla kokonaan 5G-laitteita muutamia vanhempia malleja lukuun ottamatta. Pelkästään Telialla kymmenen eniten myynyttä kännykkä olivat jo 5G-malleja. Ja sama tahti oli muillakin operaattoreilla. 

Telia and Nokia pilotoivat uusia 5G- ja 6G-taajuuksia

Teleoperaattori Telia and Nokia ovat kokeilleet Espoossa käytännön kenttätesteissä kuuden gigahertsin ylempää taajuusaluetta. Uusien taajuuksien avulla voidaan tulevaisuudessa lisätä merkittävästi kapasiteettia ja peittoa tukiasemaverkostoon erityisesti taajama-alueille. 

Nämä kännykät myivät parhaiten toukokuussa

Toukokuu on perinteisesti sekä valmistautumista alkavaan kesään että myös kevään lahjasesongin tärkein kuukausi. Siksi ei ole ihme, että kännyköissä DNA:lla Applen iPhone 15 Pro 5G nousi sekä kuluttajien että yritysasiakkaiden listan kärkipaikalle. Lasten Xploran XGO3 -kellopuhelin loikkasi puolestaan myydyimpien älykellojen listan kärkeen.

Tekoäly nostaa datakeskuksien kapasiteettitarvetta

Tekoälyn yleistyminen verkossa kasvattaa datakeskusten kapasiteettitarvetta Pohjoismaissa Telian mukaan noin 30 prosenttia vuosittain. Esimerkiksi tekoälyllä ryyditetty nettihaku vaatii eri 5–10 kertaa enemmän tehoja kuin perinteinen Google-haku. Telia kertoi tänään laajentavansa Helsingin Pitäjänmäen jättimäistä datakeskusta nopeasti yleistyvien tekoälysovellusten takia.