Terveydenhuollossa robotit eivät vaadi uuden tutkimushankkeeen mukaan vain digilukutaitoa, vaan erityistä robolukutaitoa, jotta osaisivat työskennellä robotin kanssa tehokkaammin. Ensimmäiset palvelurobotit ovat jo käytössä suomalaissairaaloissa infopisteinä, siivoojina ja logistiikan tehtävissä sekä etähoidossa ja kuntoutuksen apuna.
Tag: terveys
Huawei panostaa terveysmittauksiin – uusi järjestelmä
Huawei uusi TruSense-järjestelmä esiteltiin eilen yhtiön teknologiatilaisuudessa. Ratkaisu on yhtiön mukaan merkittävä virstanpylväs tieteeseen perustuvan terveys- ja kuntoiluteknologian tuomisessa käyttäjien saataville. Uusi TruSense -konseptin luvataan perustuvan muun muassa tarkkuuteen, kattavuuteen, nopeuteen, joustavuuteen, avoimuuteen ja jatkuvaan kehitykseen.
Uusi digiohjelma tukemaan terveysteknologian vientiä
Business Finland käynnisti kesän alussa terveys- ja hyvinvointiratkaisujen kehittämistä ja vientiä tukevan uuden Health 360 Finland -ohjelman. Ohjelman tavoitteena on rahoittaa yritysten tutkimus- ja kehitysprojekteja 20 miljoonalla eurolla vuodessa, yhteensä 85 miljoonalla eurolla vuoden 2028 loppuun mennessä.
Terveysteknologian vienti laski – edelleen enemmän kuin tuo
Huaweille uusi tutkimuskeskus Helsinkiin
Ukrainaan suomalaisia sykeantureita
Komponenttipula rassasi Bittiumia – saatavuus paranee vuoden 2023 aikana
Teknologiakehittäjä Bittiumin liikevaihto laski varsinkin loppuvuodesta terveysteknologian heikentyneen tuotemyynnin vuoksi. Sitä rokotti pula komponenteista, joiden saatavuus yhtiön mukaan kuitenkin paranee kuluvan vuoden aikana. Muut alueet kuten puolustus- ja tietoturva-alue ja palvelut selvisivät paremmin.
Pienet RFID-tunnisteet lääkeampulleihin
Murata on tuonut uusimman version älykkäästä RFID -tunnisteen ja nappipariston lääketeollisuuden tarpeisiin. Uutuuksien avulla voidaan määrittää aiempaa helpommin esimerkiksi langattomasti lääkkeen aitous ja identiteetti lääketuotannon ja jakelun ratkaisuissa. Murata esitteli äskettäin uusimpia RAIN RFID-tekniikoita Pariisin Pharmapack Europe 2023 -messuilla.
Bittium itsenäistää liiketoimintayksiköitään
Oululainen teknologiakehittäjä Bittium jatkaa toimintojensa kehittämistä kohti entistä itsenäisempiä liiketoimintayksiköitä. Yhtiön mukaan vaikka tarvittava teknologiaosaaminen on niissä samankaltaista, yksiköiden asiakkaat ja markkinadynamiikka ovat hyvin erilaisia. Uuteen rakenteeseen pohjautuva raportointi tullaan aloittamaan viimeistään vuoden 2024 alusta.