Aalto- ja Helsingin yliopiston uusin tutkimus osoittaa, että älykkyys – yleiset kognitiiviset kyvyt, eli ihmisen tiedonkäsittelyyn liittyvät toiminnot, kuten havaitseminen, ajattelu ja muistaminen – ennustavat kykyä suoriutua parhaiten normaaleista työtehtävistä tietokoneen parissa.
Tag: tietokone
Uusi mittaustapa kvanttitietokoneiden kehitykseen
Suomalainen kvanttikone toimii lähes virheettä
Telia luopui tietokonetapahtumasta
Älykkäästä itsepalvelumyymälästä uusinta pienelektroniikkaa
Tietotekniikan ja viihde-elektroniikan myynti heikkeni
Käytetty tuote käy kasvavasti kaupaksi
Täyssähköinen kantosiipivene Helsinkiin
Myydyt kännykät entistä kalliimpia
Kännyköiden myynti laski Suomessa alkuvuonna kappalemäärissä mitattuna 3,8 prosenttia, mutta keskihinnan nousu eli 14,1 prosenttia nosti koko myynnin arvoa lähes kymmenen prosenttia. Uusien 5G-puhelimien keskihinta olikin lähes 580 euroa vaikka halvempiakin malleja on jo tullut tarjolle. Kaikkien kännyköiden keskihinta oli alkuvuonna 411 euroa kun viime vuonna se oli 360 euroa.
Mobiilisivut eivät ole mitään pieniä
Mobiilisivujen koko on kymmenkertaistunut kymmenessä vuodessa arvidaan Aalto-yliopiston tekemässä selvityksessä. Onneksi muutamat verkkokaupat ovat jo ymmärtäneet, että vähemmän on enemmän, sanoo tutkimusta vetänyt professori Jukka Manner. Aalto-yliopiston tutkijat selvittivät 1000 suositun verkkosivun koon ja erot samassa kategoriassa jopa yli kymmenkertaisia.