Bittium tiukemmin tietoturvattuihin sulautettuihin ratkaisuihin

Oululainen teknologiatalo Bittium on päivittänyt strategiaan tuleville vuosille, jonka mukaan yritys panostaa tulevien vuosien kasvussa entistä enemmän tietoturvallisen sulautetun tekniikan osaamiseen niin terveys-, IoT- kuin puolustus- ja tietoliikenneratkaisuissaan. 

Verkkokatkokset huolestuttavat kansalaisia

Kaksi kolmesta suomalaisesta on huolissaan  tietoliikenneverkkojen hakkeroinnista, viestii Valokuitusen selvitys.  Tilannetta ei ainakaan  paranna vaikka viime päivien katkokset syntyivätkin perinteisistä kaivuutöistä. Asiaa kysyi verkko-operaattori Valokuitunen kyselyssään, joka tosin tehtiin jo vuoden alkupäivinä. 

Suomen ja Saksan välinen merikaapeli taas toiminnassa

Cinian C-Lion1-merikaapeli Suomen ja Saksan välillä on saatu korjattua ja on saatu toimimaan. Kaapelivika havaittiin 18. marraskuuta ja  saatiin valmiiksi eilen illalla yhdeksän aikaan. Myös samaan aikaan katkennut Telian käyttämä yhteys Ruotsin ja Liettuan välillä on korjattu.

Nokia kommentoi kauppahuhuja

Nokia julkisti eilen illalla pörssitiedotteen kommentoidakseen amerikkalaisen uutispalvelu Bloombergin markkinahuhusta johtuvaa osakkeensa kaupankäyntiä.  Uutispalvelun tietojen mukaan korealainen Samsung olisi kiinnostunut ostamaan Nokian kännykkäverkkojen toiminnot lähes 10 miljardilla dollarilla.

Kvanttisalaus vaatii jo ensimmäisiä toimia

Suomalaisen kriittisen verkko- ja muun infrastruktuurin toimijoista vasta murto-osa on varautunut kvanttitietokoneiden tulevaisuuden kykyyn murtaa salaukset tietoliikenteestä. Tämä ilmenee tutkimuskeskus VTT:n selvityksestä, jonka oheen on tehty myös alan yrityksille tietopaketti ja tiekartta muutoksesta.

Heikko kysyntä ja tilauskertymä vaikeuttavat talouskasvua

Suomalaisen teknologiateollisuuden tilauskantojen oheneminen on jatkunut yli vuoden ja alan teollisuusliiton mukaan tarjouspyyntöjen määrä väheni edelleen alkuvuonna – tosin aiempaa vähemmän. Esimerkiksi elektroniikka- ja sähköteknisen teollisuus sai uusia tilauksia alkuvuonna 19 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden lopulla. 

Bittium sai lisää kehitettävää puolustusvoimilta

Puolustusvoimat tilaa oululaiselta uuden Bittiumilta IP-pohjaisen reitityssprotokollan, jonka avulla Suomen armeijan voi rakentaa entistä suurempia taktisia tiedonsiirtoverkkoja.  Uusi reititysprotokolla soveltuu joustavasti liikkuviin ja tukiasemattomiin MANET-verkkoihin (mobile ad hoc network), joissa yhteydet voivat olla joko langallisia tai langattomia.