Suomalaisille on lähes turha soitella numerosta, jos vastaaja ei tunnista soittajaa. Puhelinnumeroita listaava Fonectan selvityksen mukaan vain kolmannes vastaa aina tuntemattomiin numeroihin ja jopa seitsemästä kymmeneen prosenttia suomalaisista jättää kokonaan vastaamatta.
Tag: Traficom
3G-verkkojen alasajon epäkohtiin puututaan
Verkkokatkokset huolestuttavat kansalaisia
Kaksi kolmesta suomalaisesta on huolissaan tietoliikenneverkkojen hakkeroinnista, viestii Valokuitusen selvitys. Tilannetta ei ainakaan paranna vaikka viime päivien katkokset syntyivätkin perinteisistä kaivuutöistä. Asiaa kysyi verkko-operaattori Valokuitunen kyselyssään, joka tosin tehtiin jo vuoden alkupäivinä.
5G tuo privaattiverkkoihin uusia palveluita
Televisioon uudet HD-kanavat
GPS-häiriöt aiheuttavat jo merkittävää haittaa
Satelliittipaikannuksen tahallinen häirintä aiheuttaa jo merkittävää haittaa. Ongelmaan ovat ho tarttuneet Traficom sekä Maanmittauslaitos, joka on kehittänyt osaamista, jolla voisi havaita myös ilmassa ja merellä tapahtuva GPS-häirintä. Varinkin kun Maanmittauslaitoksen ilmakuvaus- ja laserkeilauslennot ovat olleet ongelmissa häirinnän takia.
Nopeat mobiiliyhteydet saatavilla – silti ei aivan kaikkialla
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin teleyrityksiltä keräämien tietojen mukaan nopeat 4G- tai 5G-matkaviestinverkot kattoivat 96 prosenttia omalaisista kotitalouksista kesäkuun 2024 lopussa. Silti kaupunkien ja taajamien ulkopuolella on edelleen asuttuja alueita, joilla ei ole pääsyä nopeiden mobiiliyhteyksien piiriin.