Paikannussatelliittien toiminta pitää varmistaa

Yhdistyneiden kansakuntien paikkatietokomitea esitti jäsenmaiden kokouksessa elokuun alussa vahvan kehotuksen satelliittipalvelujen jatkuvuuden varmistamiseksi. Ja vaikka niiden häiriövaikutukset näyttäisivät aluksi pieniltä, voisivat ne pian säteillä Maanmittauslaitoksen artikkelin mukaan nopeasti koko yhteiskuntaan.

Radion vapaat taajuudet kiinnostivat

Radion vapaat taajuudet kiinnostivat toimialaa laajasti. Yleisradion puhekanavan lopettamisen takia valtakunnallisen radioverkon taajuuksia haki jopa kolme hakijaa, Helsingin taajuus houkutteli 11 hakijaa ja televisiosta tuttu Alfa haki myös perinteistä Porin 963 kilohertsin keskiaaltotaajuutta käyttöönsä.

Uusi NIS2-kyberturvallisuusdirektiivi voimaan syksyllä

Euroopan unionin lokakuussa käyttöön tuleva uusi NIS2-kyberturvallisuusdirektiivi (Network and Information Systems 2) on lajissaan yksi merkittävimmistä muutoksista alalla. Se vaatii entistä tiukempia suojatoimia sekä tiuhempaa raportointia erilaisilta organisaatioilta kyberhyökkäyksille altistuessaan.

Perustason tv-lähetykset loppuvat 2025

Perusmuotoiset eli SD-tasoiset televisiolähetykset päättyvät Yleisradion kanavilla keväällä 2025 ja kesän aikana myös muilta tv-kanavilta. Muutoksessa antennivastaanotossa siirrytään teräväpiirtoisiin DVB-T2-lähetyksiin ja kaapeleissa DVB-C/MPEG4-tekniikkaan.

Droonien kiihkeihin lennätyskausi alkamassa

Kesään päin mentäessä myös tuhannet droonit alkavat pörräämään jälleen taivaalla ympäri Suomea. Liikenne- ja viestintävirasto muistuttaa kuitenkin, että droonien lennättäminen edellyttää tiettyjen pelisääntöjen ja velvoitteiden noudattamista. Ne voi nyt testata helposti verkosta löytyvillä ohjeilla. Mukana on myös video uuteen ohjeistukseen.

GPS-häirintä kasvussa – tässä viimeisimmät luvut

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on saanut kuluvan vuoden aikana kasvavassa määrin ilmoituksia GPS-häiriöistä ilma-aluksista Suomen ulkopuolelta ja myös Suomen alueelta. Virasto seuraa erityisesti ilma-alusten raportointia, kerää lisätietoa ja tekee radiohäiriötilanteissa yhteistyötä myös Baltian maiden, Ruotsin ja Norjan kanssa.

GPS-häiriöihin varauduttu – silti ongelmallisia

Viime viikkoina esille nousseet Suomen ilmatilan  GPS-paikannusjärjestelmien häiriöt eivät ole Traficomin mukaan uusi ilmiö . Niitä on esiintynyt ilmailussa jo parinkymmenen vuoden ajan erityisesti konfliktialueiden läheisyydessä. Häiriöiden taustalla ovat Venäjän sotatoimet ja drone-sota Ukrainassa.

Miltei joka viides sähköauto hylättiin katsastuksessa

Viime vuonna Suomessa katsastettiin yli 2,1 miljoonaa henkilöautoa, joista 28,2 prosenttia päättyi hylkäykseen. Kaikkien  osalta hylkäysprosentti pysyi lähes muuttumattomana edellisvuoteen verrattuna, mutta sähköautojen osalta todettiin merkittävää lisäystä niin katsastusten määrässä kuin hylkäysprosenteissakin.