Uusi vetäjä kyberturvallisuuskeskukseen

Tietoliikenteestä vastaavan Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen ylijohtajaksi on nimitetty tekniikan tohtori Anssi Kärkkäinen kolmen vuoden määräajaksi. TkT, DI, ye.ups Kärkkäinen on myös viraston johtoryhmän jäsen.

Sähköautot romauttivat valtion verotulot

Autoveron tuotto romahti sähköistymisen vaikutuksesta viime vuonna neljänneksellä. Verohallinnon tuoreiden tilastojen mukaan vuonna 2023 autoveroa määrättiin silti maksuun noin 159 300 ajoneuvosta yhteensä 382,6 miljoonaa euroa.

Valtio tuki miljoonilla valokuidun rakentamista

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom myönsi vuosina 2022-2023 tukea nopeiden valokuituverkkojen rakentamiseen 27 miljoonaa euroa.  Tavoitteena valokuituverkko myös harvempaan asutuille alueille. Valtiontukea myönnettiin 17 verkonrakentajalle 11 maakunnan ja 32 kunnan alueella. Taustalla on EU:n elpymistuki, jolla haluttiin nopeuttaa verkkojen toimintaa laajalti myös maaseutualueilla.

Valokuitu kasvussa – nopea yhteys tarjolla entistä laajemmin

Valokuituyhteyksien ja uusien toimijoiden tulo vauhdittivat viime vuonna kiinteiden nettiyhteyksien kasvua. Traficomin tilastojen mukaan syyskuun 2023 lopussa oli 78 prosentilla suomalaistalouksista vähintään 100 megainen kiinteä yhteys oli saatavilla. Erot kaupunki- ja maaseutualueiden välillä olivat kuitenkin edelleen suuria. Katso kartalta oman maakuntasi tilanne.

WRC23: Suomi sai mitä haki radiokokouksesta

Dubaissa perjantaina päättyneen ITU:n WRC2023-kokouksen taajuuspäätökset tukevat osaltaan suomalaisyritysten  5G- ja 6G-verkkojen kehitystä. Tulevaisuuden verkoille luvattiin lisää tilaa ja mahdollisuuksia laajentua niin maalla, merellä ja ilmassa. Silti moni asia jäi vielä tuleviin WRC-kokouksiin vuosille 2027 ja 2031.

Huijaussoitot estetty – tekstiviestihuijaukset seuraavaksi

Lokakuun alusta käyttöön tulleella ratkaisulla suomalaiset operaattorit ovat estäneet miljoonia ulkomailta tulleita huijauspuheluita. Suodatus on toiminut toivotusti ja seuraavaksi Traficomissa valmistaudutaan jo tekstiviestihuijausten estämiseen.

WRC23: Suomi hakee uusia kännykkätaajuuksia

Muutaman vuoden välein järjestettävä ITU:n radioviestintäkonferenssi WRC-23 alkaa Dubaissa. Siellä päätetään Suomellekin tärkeiden uusien langattomien verkkojen radiotaajuuksien käytöstä. Suomelle on tärkeää jo pelkästään Nokian ja tulevien 6G-ja satelliittiverkkojen takia varmistaa riittävät taajuusalueet.  Mukana on myös videolinkki tapahtuman Youtube-kanavalle.