Autojen myyminen Saksaan voi äkkiseltään tuntua järjettömältä idealta. Iisalmelaisen Profile Vehiclesin sitkeys on kuitenkin palkittu, sillä iisalmelaisyhtiö tekee uusin erikoistekniikoin ryyditettyjä ambulansseja eri puolille maailmaa.
Tag: tuotekehitys
Vuoden teknologiajohtajat osaavat innovoida
Paikantava viljamittari suomalaisyritykseltä
Uusi akkumateriaalien valmistustekniikka
Suomen ABB:n kasvu antaa uskoa
Katsaus: Tekesin rahoitusta saaneet vuonna 2015 – Nokia ykkösenä
Digitaalisuus oli selkeä painopiste Tekesin viime vuoden tutkimus- ja innovointirahoituksessa. Mekittävin rahoituskohde oli Tekesin mukaan mailmanlaajuisesti ainutlaatuisen testiverkko-ekosysteemin rakentaminen ja käynnistäminen. Eniten kehitysrahaa saivat edelleen Nokia ja korkeakouluista Aalto-yliopisto.