Tekniikan yliopistoille lisää rahaa

Teknologiateollisuus lahjoittaa yhteensä neljä miljoonaa euroa tekniikan alan yliopistoille. Lahjoisrahojen avulla teollisuusjärjestö osallistuu kohteiden varainhankintakampanjaan, jossa valtio on luvannut pääomittaa yliopistoja 67 miljoonalla eurolla uusien osaajien kouluttamiseksi.

Huippuyksikön tiedesatelliitti on valmis avaruuteen

Aalto-yliopiston satelliittilaboratoriossa on valmistunut ensimmäinen kestävän avaruustieteen ja -tekniikan huippuyksikön Foresail-1-satellitti. Uusi piensatelliitti lähtee laukaisuvälittäjälle Saksaan, josta jatkaa myöhemmin kesällä tapahtuvaa laukaisua varten Kaliforniaan Yhdysvaltoihin.

Optomagneettisia antureita kierrätetyistä maametalleista

Maametalleja tarvitaan tuulivoimaloissa ja sähköautoissa, joten niiden kierrättäminen on entistä tärkeämpää. Sitä tukee myös Jyväskylän ja Turun yliopiston hanke, jossa kehitetäään professori Ari Väisäsen mukaan kierrätetyistä raaka-aineista uudenlaisia lämpöä ja painetta mittaavia antureita.

Teslan omistajan raketti vie avaruuteen suomalaisosaamista

Aalto-yliopistossa on allekirjoitettu sopimus uuden Foresail-1-piensatelliitin laukaisusta Teslan omistajan Elon Muskin  SpaceX-yhtiön Falcon 9 -raketilla loppukeväästä 2022.  Mukana on myös runsaasti suomalaista avaruuden mittaus- ja muuta teknologiaosaamista eri tutkimusryhmiltä.

Saksalainen innovaatiojätti rantautuu Turkuun

Suomen meriklusterin soveltava tutkimus ja tuotekehitys monipuolistuu, kun saksalainen Fraunhofer asettuu Novia-ammattikorkeakoulun Turun Aboa Maressa -kampukselle. Uusi tutkimusyksikkö keskittyy uusien merenkulun älykkäiden teknologioiden tutkimukseen, tuotekehitykseen ja testaamiseen sekä simulointiin.

Viidelle tutkijalle ERC-rahoitus – kvanttimekaniikasta terveysasioihin

Euroopan tutkimusneuvosto esitteli eilen uudet Advanced Grants -rahoituksen saajat, joita oli kaikkiaan 209 eri puolilta Eurooppaa. Suomesta ERC-rahoituksen sai kuvan Mika A. Sillanpään lisäksi neljä tutkijaa Helsingin, Turun ja Oulun yliopistoista. Heidän tutkimusaiheet vahtelevat kvanttifysiikasta virtuaalitodellisuuteen ja terveysaiheisiin.

Valmet Automotive mukana – Turku saa akkuprofessuurin

Turun yliopisto saa lahjoitusvaroin uudenlaisen akkuteknologian professuurin viideksi vuodeksi. Akkumateriaalien ja liikenteen sähköistymisen myötä uusimman akkuteknologian merkitys on kasvussa. Uuden professuurin takana ovat Valmet Automotive ja joukko pankkeja ja muita toimijoita.

Tekoälyn eettisyyteen oma tutkimushanke

Tekoälyn käytöllä tavoitellaan positiivisia vaikutuksia, mutta samalla laajentuva käyttö voi aiheuttaa huolta sosiaalisista ja yhteiskunnallisista vaikutuksista. Nyt tekoälyn eettisiä ratkaisuja ja työkaluja kehitetään Suomen Akatemian rahoittamassa ETAIROS-hankkeessa.