Teollisen kokoluokan sähkövarasto Ikaalisiin

Ikaalisiin Leppäkosken Sähkölle rakennetaan 15 megawatin akkupohjainen sähkövarasto. Se auttaa tuulivoiman ja muun uusiutuvan sähkön tuotannon sääriippuvuutta sähköverkon kannalta. Kymmenen miljoonan euron investoinnin toteuttaa MW-Storage, joka suunnittelee ja operoi suuria sähkövarastoja eri puolilla Eurooppaa.

Suomi rakensi ennätysmäärän tuulivoimaa

Suomen tuulivoimakapasiteetti kasvoi viime vuonna ennätykselliset 75 prosenttia ja investointien määrä oli 2,9 miljardia euroa. Panostukset jatkuvat edelleen lähivuosina, mutta eivät enää aivan yhtä voimakkaana. Suomeen suunnitellaan silti myös uusia mittavia merituulivoimapuistoalueita.

Lisää merituulivoimaloita Suomeen

Ruotsalainen Eolus ottaa askeleen kohti merituulivoimaloiden rakentamista Suomeen. Yhtiö sai tänään tutkimusluvat kahdelle Selkämerelle sijoittuvalle merituulivoimahankkeelle. Ennen joulua Vattenfall kertoi omasta avomeren tyylivoimapuistostaan Korsnäsin kunnan edustalle. Ennen joulua Vattenfall kertoi myös omasta jättiluokan Korsnäsin edustalle rakentuvasta merituulipuistohankkeestaan.

Suomen rannikolle nousee ensimmäinen avomeren tuulivoimala

Vattenvall rakentaa Suomen ensimmäisen avomeren tuulivoimapuiston Korsnäsin kunnan edustalle. Ensi vuosikymmenellä valmistuvan tuulivoimapuiston kapasiteetti tulee olemaan  1,3 gigawattia ja vuosituotanto arviolta 5 terawattituntia. Metsähallitus ja Vattenfall sopivat tuulivoimapuiston kehittämisestä ja rakentamisesta.

Kaapelitehdas laajentaa lisää Kirkkonummella

Maailman suurin kaapelivalmistaja italialaistaustainen Prysmian Group laajentaa Kirkkonummen tuotantolaitostaan merikaapelin lisäksi uudella 185 metrin korkealla kaapelinvalmistustornilla. Koko tehdaslaajennuksen arvo on 100 miljoonaa euroa ja valmista pitäisi olla jo vuonna 2024.

Tuulivoimalla jo kymmenen prosenttia kulutuksesta

Suomen tuulivoimaloiden tuottaman sähkön määrä kasvoi viime vuonna 32 prosenttia edellisvuoteen verrattuna: vuonna 2020 tuulivoimaloilla tuotettiin Energiateollisuuden mukaan 7 788 gigawattituntia sähköä. Tämä vastasi noin kymmenen prosenttia koko Suomen sähkönkulutuksesta. 

Tekekö Suomi 24 miljardin euron investoinnit tuulivoimaan?

Suomi voisi halutessaan yli kolminkertaistaa tuulivoimakapasiteettinsa, kertoo alan toimialajärjestö. Toteutuessaan kaikki suunnitteilla olevat hankkeet vaativat yli 24 miljardin euron investoinnit. Suomessa on suunnitteilla yli 16 500 megawatin edestä uusia tuulivoimahankkeita.

Energiateollisuus tutki: Suomeen halutaan lisää aurinkoenergiaa

Ilmastonmuutos on maailmanlaajuinen uhka, jota on Suomessakin torjuttava kaikin keinoin. Lähes puolet suomalaisista pitää ydinvoimaa tarpeellisena, mutta eniten halutaan aurinkoenergiaa, kerrotaan uudessa Energiateollisuuden teettämässä kyselyssä. Myös muut uusiutuvat energiat saivat tukea, kertoo selvitys.