EISA palkitsi uutuuslaitteita – nämä voittivat

Kansainvälisen eri maiden kulutuselektroniikan lehdistä koostu EISA-raati (Expert Imaging and Sound Association) on antanut joukolle uutuuksia EISA Awardin. Mukana on kaikki tutut tuotemerkit kuvan Philipsin OLED-televisiosta kilpaileviin näyttölaitteisiin, kännyköihin ja kameroihin. Katso tästä kaikki palkitut tuotteet.

Älypuhelimien myynti laski – halvempi on parempi?

Kodintekniikan kauppa 2,2 prosentin kasvuun vuoden ensimmäisellä puoliskolla, mutta älypuhelimien kysynnän arvo laski 4,4 prosenttia, kertoo Elektroniikan tukkukauppiaiden uusin tilasto. Särkyneen puhelimen tilalle on varmaan valittu useimmiten halvempi malli.

Suoratoisto täyttää internetin – 5G tulee apuun

Viihde- ja media-ala kasvaa lähivuodet PwC-konsulttiyrityksen mukaan maailmanlaajuisesti 4,3 prosenttia vuosittain. Suomen kasvuvauhti on selvityksen mukaan puolet hitaampaa. Eniten liikennettä verkkoihin tuovat erilaiset suoratoistopalvelut. Apua haetaan myös 5G-tekniikoista.

ETK: Suomen televisiokauppa vilkastui alkuvuonna 2019

Viihde-elektroniikan, kodin tietotekniikan, mobiilituotteiden sekä isojen ja pienten kodinkoneiden kysyntä kasvoi tammi-maaliskuussa 5,2 prosenttia verrattuna vastaavaan aikaan vuonna 2018, kertoo Elektroniikan Tukkukauppiaiden uusin alkuvuoden kodintekniikkaindeksi.

OLED-televisio menee rullalle

Taipuisa OLED-tekniikka mahdollistaa uudenlaisen rullalle menevän television kehittämisen. Samsungin lisäksi LG on kehittänyt joustavaa näyttötekniikkaa. Tänään alkavilla Las Vegasin CES-messuilla LG esittelee ensimmäisen OLED-tekniikkaan perustuvan rullalle menevän televisionsa.

Kalliimmat kännykät ja isot televisiot kiinnostivat suomalaisia

Kodintekniikan kauppa ylsi Elektroniikan tukkukauppiaiden uusimman tilaston mukaan syyskuuhun menneessä jo 6.3 prosentin kasvuun. Kaupaksi kävivät kalliimmat matkapuhelinmallit ja isot 4K/UHD-tason televisiot. Tilaston ainut kategoria, jossa myynti taantui, oli kamerat.

Minidatakeskus radioantennin vierelle?

Suomi on katettu jo varsin tarkkaan yleisradio- ja matkapuhelinverkkojen lähetinasemilla. Nyt niitä otetaan käyttöön myös esineiden internetin tietoliikenteeseen. Digita esittää jopa uudenlaisten minidatakeskusten tuomista radioantennien vierelle Edge-reunatietotekniikan tyyliin.

MM-kisat vauhdittivat isojen kokojen televisiokauppaa

Venäjällä pelatut jalkapallon MM-kisat kasvattivat isojen televisioiden myyntiä todella runsaasti, kertoo Elektroniikan Tukkukauppiaat. Esimerkiksi 55-tuumaisia televisioita ostettiin kesäkuussa 67,5 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan ja yli 70-tuumaisten myynti kasvoi 300 prosenttia.

Ficom Forum: Tekoäly on tukiäly – koskettaa kaikkia

Tekoäly tulee koskemaan meistä jokaista – halusimme tai emme, sanoi elinkeinoministeri Mika Lintilä viime viikon Ficom Forum -seminaarissa . Eikä kyse ole pelkästään tulevaisuudesta vaan tekoäly on otettava käyttöön nyt tai ei koskaan, sanoi kirjan aiheesta tehnyt Antti Merilehto.