Suomalaisen ohjelmistoyhtiö Unikien tekniikka ohjaa pian Uudenkaupungin tehtaalta valmistuvat autot automaattiohjauksella varastointialueelle odottamaan kuljetusta. Ajoneuvot ajetaan alueelle ilman kuljettajaa. Mukana linkit esittelyvideoihin.
Tag: Unikie
Suomalainen vetämään autoteollisuuden tietoturvaryhmää
Robottiautojen kehittäjä laajentaa Kuopioon
Suomeen itseohjautuvien robottiautojen ekosysteemi
Tamperelainen Unikie saa valtion Business Finlandilta seitsemän miljoonan euron pääomalainan toimintansa kehittämiseksi ja itseohjautuvien ajoneuvojen ekosysteemin rakentamiseen Suomeen. Yritys on yksi Business Finland uusimman kasvumoottorikilpailutuksen yhdeksi kolmesta voittajasta. Taustalla on liikenteen digitalisaatio, joka on syntymässä uudet globaalit markkinat, missä Suomella on hyvät lähtökohdat menestymiselle.
Vuoden ohjelmistoyrittäjäksi vaativilla erikoisohjelmilla
Ericsson kasvattaa suomalaisosaajalla partnerijoukkojaan
Parempaa liikenneturvallisuutta 5G-verkon kautta
Syyskuussa Suomessa käynnistynyt kansainvälinen 5G-SAFE-PLUS-projekti tähtää liikenneturvallisuuden parantamiseen. Apuna käytetään ajoneuvojen omaa teknologiaa ja 5G-verkkoja, joiden avulla saadaan ajantasaista tietoa esimerkiksi vallitsevista keliolosuhteista ja liikenteessä tapahtuneista onnettomuuksista. Testejä tehdään Suomen Lapin lisäksi Kanadassa.
Suomalaiselle autojen ohjelmisto-osaajalle tietoturvasertifiointi
Suomalainen autojen ohjelmistoja kehittävä Unikien toiminta on auditoitu autoteollisuuden tietoturvakriteerien mukaisesti. Unikie pääsi TISAX-tietoturvallisuuslistalle kolmantena suomalaisena ja ensimmäisenä suomalaisena ohjelmistokehittäjänä. Yritys on aktiivinen myös robottiautojen ohjelmistokehityksessä.
Autoteollisuuden ohjelmistotoimittaja laajentaa Tampereella
LiDAR-tutkaa ja tekoälyä kokeitiin liikennehäiriöihin
Liikennevirasto ja Tieto kokeilivat keväällä Espoossa tekoälyn ja uudenlaisten optisten LiDAR-tutkien käyttöä liikennevirtojen analysoinnissa. Molemmat tekniikat voivat jatkossa tuoda uusia mahdollisuuksia turvallisen tienpidon helpottamiseksi. Videokameravalvonta on silti edelleen taloudellisesti kustannustehokkainta.