Valmet Automotiven akkutoiminnoille uusi nimi

Valmet Automotive kertoi äskettäin erottavansa akkuliiketoiminnan omaksi yhtiökseen autojen valmistus- ja suunnittelutoiminnoista. Uuden yrityksen nimeksi tulee Ioncor ja uusi visuaalinen ilme tulee käyttöön lokakuun alusta nettisivuineen.

Valmet Automotive perusti uusimman akkutehtaan Saksaan

Valmet Automotive juhlisti tänään ensimmäisen Saksassa sijaitsevan akkutehtaansa avajaisia yli 100 vieraan kanssa. Kirchardtissa on kaksi automaattista tuotantolinjaa, joiden avulla voidaan tuottaa joustavasti akuista asiakaskohtaisia versioita. Tällä hetkellä tuotannossa on akkumoduuleja, -paketteja sekä akunhallintajärjestelmiä erään urheiluautomerkin PHEV-mallia varten.

Valmet Automotive menetti aurinkosähköautomerkin

Aurinkokennoilla päällystettyä sähköautoa kehittävä Sono Motors kertoo lopettavansa Sion-nimisen aurinkosähköauton kehittämisen. Samalla Valmet Automotive menettänee jo toisen aurinkosähköautoa kehittävän asiakkaan. Tammikuussa hollantilaisyhtiö Lightyear ilmoitti keskeyttävänsä aurinkosähköauton valmistamisen Uudessakaupungissa.

Valmet Automotive pilotoi monikamerarobotteja

Valmet Automotive ja Mapvision ovat kehittäneet toiminnaltaan joustavan monikameratekniikaan perustuvan hitsausrobottiaseman. Se on osa yhtiön Intelligent Manufacturing -kehitysohjelmaa, jota pilotoidaan yhtiön Uudenkaupungin innovaatiokeskuksessa.

Valmet Automotive listautumassa – akkubisnes kasvaa

Sähköautojen akkutuotantoon panostava Valmet Automotive suunnittelee listautuvansa Helsingin Nasdaqin pörssilistalle. Yhtiö pyrkii keräämään listauksella noin 140 miljoonan euroa lähitulevaisuuden tuotantoinvestointeihin. *) LISÄYS: 1.11.2022 yhtiö tiedotti peruuttavansa listautumissuunnitelmat.

Valmet Automotivelta sähköautoihin miljoona akkupakettia

Uudenkaupungin autotehdasta operoiva Valmet Automotive on valmistanut asiakkailleen alle kolmessa vuodessa miljoona sähköautojen akkupakettia. Yritys aikoo laajentaa akkujen valmistustoimintaa edelleen sekä Suomessa että Saksassa. Uutena alueena ovat työkoneiden akkupaketit, 48 voltin ja suurjänniteakut.

Rakensimme ensimmäisen aurinkosähköauton

Valmet Automotive on saanut valmiiksi ensimmäisen hollantilaisen Lightyear 0 -mallin esisarjan sähköauton Uudenkaupungin autotehtaalla. Esisarja on tärkeä vaihe auton tuotannollistamisessa, asiakasautojen valmistus alkaa kuluvan vuoden lopulla. Mukana myös linkit verkkovideoihin.

Autotehdas vähentää – ei akkutuotannosta

Valmet Automotive käynnistää Uudessakaupungissa muutosneuvottelut merkittävästä tuotannon vähenemisestä tulevan syksyn aikana. Sopeutustarve ei kohdistu kuitenkaan akkutuotantoon eikä uusiin sähköautoprojekteihin, joihin yritys on sijoittanut viime aikoina runsaasti uusia resursseja. 

Uusikaupunki tekemään aurinkokennoautoja

Valmet Automotive on sopinut uudenlaisten sähköautojen valmistuksesta saksalaisen Sono Motors -yhtiön kanssa Uudenkaupungin autotehtaalla. Sopimus kattaa saksalaisyhtiön Sion-sähköautoon, jonka erikoisuus on auton koriin integroidut aurinkokennot.