Teknologiayritys laajentaa Oulunsalossa

Teknologiayhtiö Proventialle nousee Oulunsalon pääkonttorin viereen uusi 2 000 neliömetrin laajennus. Rakennukseen tulee erityisesti akkujärjestelmien kehitykseen toimisto-, tuotekehitys- ja esisarjavalmistustilaa.

Imatralle uusi nanopinnoitetehdas – akkuihin ja aurinkokennoihin

Nordic Nano Group Oy (NNG) kertoo avaavansa Imatralla tehtaan, jossa tuotetaan myrkyttömiä kiinteäelektrodisia akkukennoja ja aurinkoenergiaa kerääviä pinnoitteita. Yhtiö on aloittanut jo toimintansa Suomessa, mutta tuotanto pitäisi alkaa keväällä 2025 ja massatuotanto talvella 2026.

Suomi saa uusia keinoja puolijohdetutkimukseen

Suomi on saamassa uusia puolijohdetekniikoiden tuotantolaitteita Otaniemen Micronovaan ja tulevaan Kvanttinova-keskittymään. EU:n sirusäädöksen (EU Chips Act) mukaisesti Chips JU on tehnyt päätökset, joista VTT:n rahoituksen avulla Otaniemeen hankitaan 32 miljoonalla eurolla uusia mikropiirien tutkimus- ja valmistuslaitteita.

Mercedes-Benz avasi Saksaan akkujen osaamiskeskuksen

Mercedes-Benz panostaa voimakkaasti akkujen tuotekehitykseen avaamalla Stuttgartiin akkuihin keskittyvän eCampus-osaamiskeskuksessa. Siellä voidaan tuottaa vuosittain jopa kymmeniä tuhansia eri kemiallisilla koostumuksilla toteutettuja kennoja tuotekehityksen tarpeisiin. Mukana on videolinkki sata miljoonaa euroa maksaneeseen keskukseen. 

Kestävä GPS-paikannin – aurinkoversio logistiikkaan

TTelejätti Vodafonen saksalainen Grandcentrix on julkaissut uuden vaativien työympäristöjen kaluston seurantaan tarkoitetun GPS-paikantimen. Asset Tracker Construction -laitteen valmistaa suomalaistaustainen EMS-talo Scanfil Saksan ja Kiinan tehtaillaan. Tarjolla on myös pienempi aurinkokennolla ryyditetty Asset Solar logistiikkasovelluksiin.

Suomalaisyhtiö yhteistyöhön EUV-litografiamateriaaleissa

Suomalainen erikoiskemikaalien valmistaja PiBond lähtee yhteistyöhön sveitsiläisen Paul Scherrer Institut (PSI) kanssa uuden sukupolven EUV-litografialla tuotettujen piirien kaupallistamisessa. Paul Scherrer Institut on Sveitsin suurin luonnontieteiden ja tekniikan alan tutkimuslaitos.

Aspocomp aloittaa muutosneuvottelut

Oululais-espoolainen  piirilevyvalmistaja Aspocomp aloittaa muutosneuvottelut mahdollisista lomautuksista ja irtisanomisista Suomessa tuotannollisista ja taloudellisista syistä.  Neuvotteluiden piirissä on yhtiön koko Suomen henkilöstö, noin 150 henkilöä.   Muutosneuvottelut käynnistetään yrityksen tänään antamana tiedotteen mukaan kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseksi sekä tulevaisuuden toimintakyvyn turvaamiseksi heikentyneessä markkinatilanteessa. Yhtiö sopeuttaa kustannusrakennettaan ja henkilöstömääräänsä vastaamaan nykyistä markkina- ja kysyntätilannetta  Alustavan arvion mukaan…

Kempowerille tutkimusyksikkö Vaasaan – lisää väkeä

Sähköajoneuvojen pikalatausratkaisuja tarjoava Kempower on avannut Vaasassa uuden yksikön, joka keskittyy tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Vaasan toimipiste on uusin askel suurteholatausratkaisujen ja raskaiden ajoneuvojen sähköistämisen kehityksessä. Yritys hakee samalla laajalti uutta ammattiväkeä eri puolilta Suomea.

Suomalaista aurinkokenno-osaamista Thaimaaseen

Thaimaassa valmistetaan pian salolaisen Solar Finlandin tietotaidolla aurinkopaneeleita uudessa yhteisyrityksessä. Uuden Salotech Thailandin takana ovat salolaisen Solarin  lisäksi  kehitysrahoittaja Finnfund ja paikallinen energiatoimija PEA Encom. 

Suomeen SoC-järjestelmäpiirien suunnittelun huippukeskus

Suomeen on suunnitteilla Tampereen pilotin rohkaisemana Nokian ja yliopistomaailman yhteinen huippukeskus uusien SoC-järjestelmäpiirien kehittämiseen. Keskus on osa vireillä olevaa kansallista Siruja Suomesta –ohjelmaa, jolla halutaan tukea myös EU:n omavaraisuuden nostoa puolijohteissa.