Nokia-kännyköitä tuottava HMD Global kertoi Barcelonan alkavilla Mobile World -messuilla käynnistävänsä ensimmäisen vaiheen 5G-älypuhelimien valmistuksen ja testauksen tuomisesta uudelleen Eurooppaan. Tarkoitus on vastata myös EU:n koveneviin tietoturvavaatimuksiin. Tarkempia tietoja valmistuspaikasta odotellaan edelleen.
Tag: valmistus
Teknologiateollisuuden tilauskysyntä heikkenee – elektroniikka kasvaa
Teknologiateollisuuden tilauskertymä pitää tuoreen tilauskantakyselyn mukaan edelleen yllättävänkin hyvin pintansa, vaikka kysyntä on jatkanut heikentymistä. Toimialoista elektroniikassa ja sähkötekniikassa uusien tilausten arvo jatkoi silti edelleen kasvuaan. Tiedot perustuvat tuoreeseen tilauskanta- ja henkilöstötiedusteluun.
EU rahoittaa kvanttiteknologian kaupallistamista
Kvanttiteknologia on yksi EU:n tärkeimpiä kehityskohteita. Siksi Euroopan unioni rahoittaa 19 miljoonalla eurolla eurooppalaista VTT-vetoista kvanttiteknologian kaupallistamishanketta, jolla parannetaan Euroopan nykyistä mikro-, nano- ja kvanttiteknologian infrastruktuuria. Hanke käynnistyy ensi maaliskuussa.
Suomeen uusi mikroelektroniikan pilottikeskus – 90 miljoonaa euroa
Espoon Otaniemeen on suunnitteilla kansainvälinen mikroelektroniikan ja kvanttiteknologian TKI-keskittymä. Nykyisen Mikronovan puhsdastilojen rinnalle suunnitellaan 90 miljoonan euron uusia tiloja, joiden rahoituksesta tulisi puolet julkisista lähteistä, kuten EU:n sirusäädöksen kautta haettavasta rahoituksesta.