VTT on toteuttanut 3D-tekniikan avulla älykkään akselin, johon voidaan jo valmistusvaiheessa lisätä erilaisia älytunnisteita ja antureita. Demoakselissa 3D-tulostus, anturiteknologia, langaton datansiirto ja kunnonvalvonta ovat kaikki samassa kokonaisuudessa.
Tag: VTT
Aurinkopaneeleilla näyttävyyttä ja sisätilojen energiansäästöä
Televisiolähetyksiä 5G-testiverkkoon – eMBMS käyttöön
VTT: Suomi kulkee sähköautoilla vuoteen 2050 mennessä
Hitachi hyödyntämään suomalaista piifotoniikkaa
VTT on tehnyt aiesopimuksen japanilainen Hitachi High-Technologiesin kanssa piifotoniikan ja optisen tiedonsiirron kehittämistä ja kaupallistamista. Tavoitteena on hyödyntää myös VTT:n Espoon Memsfab-sirutehtaan valmistuskapasiteettia. Hitachin ja VTT:n yhteistyö tulee näkymään valmistuksen lisäksi tutkimus- ja kehityshankkeina, joissa osapuolten teknologiaosaamiset yhdistetään uusiksi ratkaisuiksi loppuasiakkaiden tarpeisiin. ”Tämä on meille erinomainen, molempia osapuolia hyödyttävä toimintamalli, jonka avulla voimme laajentaa kansainvälisiä…
Video: Kaappaa sähköä lähes tyhjästä
Tulevaisuudessa energianlouhinnalla voidaan puettavalle energialle tai ympäristön IoT-laitteille saada sähköä lähes tyhjästä. Kovin kaukana ei ole tilanne, jossa pienitehoiset laitteet tuottavat itse ympäristöstään tarvitsemansa sähkön. Aihetta tutkitaan laajassa Puhdasta energiaa ympäristöstä energianlouhinnalla -hankkeessa.
Robottikiihdyttämö hakee 40 kehittäjää
Eurooppalaisille startup- ja pk-yrityksille on syntymässä oma robotiikkakiihdyttämö. Kahdeksan miljoonan euron hankkeessa haetaan uudenlaisia robotiikkaideoita hyödynnettäväksi valmistus-, elintarvike- ja terveysteollisuuteen sekä julkiselle puolelle. Suomen VTT toimii kiihdyttämön teknisenä koordinaattorina.
Lue raportti: Salaustekniikoilla suuri merkitys
Salaustekniikoilla on suuri merkitys sähköisen viestinnän suojaamisessa. Liikenne- ja viestintäministeriö on teettänyt julkisen selvityksen eri suojaus- ja salausmenetelmistä. Siinä kuvataan salaus- ja suojausteknologioiden kehitysnäkymiä. Raportissa avataan myös salaukseen liittyviä keskeisiä käsitteitä.