Elisa ja VTT ovat käynnistäneet yhteistyön, joka avulla aktivoidaan PK-yrityksiä digitalisoimaan toimintaansa teollisen internetin IoT-ratkaisujen avulla. Tavoitteena on kehittää valmistavan teollisuuden tuotantoprosesseja, tuotteita ja uusia liiketoimintoja kansainvälisen kilpailukyvyn parantamiseksi.
Tag: VTT
VTT kehitti mittauskonseptin tulehdusarvoille
Suomi aloittaa 5G-konepilotit
Nokian Bell Labs vetää uutta esineiden internettiin liittyvää WIVE (WIreless for VErticals) –hanketta. Siinä tuodaan uusia langattomista tekniikoista, erityisesti 5G:stä, uusille toimialoille. Tarkoitus on testata uusia palveluita testiympäristöissä laboratorion ulkopuolella. Kaksivuotisen hankkeen rahoittajana on Tekes.
3D-tulostus tulee haavojen hoitoon
Suomalaiselle älyvaatteelle uusi urapolku
Video: Suomalaisteknologiaa tuhoutui Saturnuksen kaasukehässä
Robotiikka kehittää kirurgiaa – ihminen puikoissa
Rytmihäiriöt näkyvät kännykästä
Tekoälystä uusi apuäly teollisuuteen
Työkaluohjelmisto tietoverkkojen laatumittauksiin – sopii 5G-verkkoihin
Vuoden alussa perustettu oululainen Kaitotek jatkaa VTT:llä alkunsa saaneen tiedonsiirron palvelunlaatua mittaavan ohjelmiston jatkokehittämistä. Mittaustyökalu voi kertoa reaaliaikaisesti esimerkiksi 5G-verkoissa millaisia bittinopeuksia, viiveitä ja tiedonsiirron katkoksia verkkoyhteyksissä tapahtuu.