Suomalaisinnovaatio Linnan juhlissa

Suurten vientiyritysten lisäksi Linnan juhlissa oli esillä muutakin suomalaista osaamista. Niitä olivat esimerkiksi puukuidusta valmistetut asusteet, joihin olivat pukeutuneet Spinnova-yrityksen toimitusjohtaja Janne Poranen ja puolisonsa Nina Poranen.

Optinen MEMS tuo uusia ominaisuuksia kännykkään

VTT:n optinen MEMS-anturi tuo spektrikuvantamisen käyttömahdollisuudet kuluttajasovelluksiin. Uuden MEMS-tekniikan avulla kuluttaja voi tulevaisuudessa havaita kännykkänsä avulla vaikkapa poikkeamia ruoan laadussa tai tarkkailla terveyttään.

Uutta kiertotalouteen – varaosat 3D-tulostuksella

Materiaalien kierrätys on tärkeä elementti siirtymisessä uudenlaiseen kiertotalouteen. VTT julkisti tänään keinovalikoimansa siitä, miten kiertotaloutta pitäisi hyödyntää Suomessa. Tutkimuslaitos ehdottaa perinteisempien kierrätys- ja logistiikkaideoiden lisäksi 3D-tulostusta varaosien tulostamiseen.

Kertakäyttöisiä anturiliuskoja rullalta rullalle

VTT:n tutkija Sanna Aikio on kehittänyt kertakäyttöisiä optisia antureita, ns. integroituja Youngin interferometrejä, kannettavaan diagnostiikkaan. Kertakäyttöisiä anturiliuskoja voidaan valmistaa suomalaisella rullalta rullalle -menetelmällä varsin edullisesti.

IoT-tietoturva helpommaksi – VTT mukana

Kuluttaja voi suojata pain elektroniikkalaitteensa väärinkäytöksiltä nykyistä helpommin. Se onkin tarpeen esineiden internetin tullessa. Viime aikojen tietoturvaongelmat pitäisi VTT:n selvityksen mukaan ratketa, jos laitekeskeisistä ratkaisuista siirrytään käyttäjäkeskeiseen ajatteluun.

Tekniikka2016: Suomalainen robottiauto esillä

JyväskylänTekniikka-messuilla on esillä Suomen ensimmäinen kokeiluluvan saanut robottiauto. VTT: n luomus voi liikkua kaupunki- että maantieliikenteessä täysin itsenäisesti. Ohjelmiston rakentaminen on vielä kesken, mutta anturit ja muu laitteisto ovat jo esittelykunnossa.

Uudenlainen nanosatelliitti taivaalle – Suomi mukaan?

Suomalaistutkijat rakentavat uuden sukupolven pienoissatelliitin asteroidin tutkimiseen, jos rahoitus projektille järjestyy ja avaruusjärjestö ESA valitsee suomalaiset mukaan Nasan kanssa tehtävään yhteishankkeeseen.

Forest & Photonics 2016: Metsäkoneet tiukemmin verkko-ohjaukseen

Miksi metsävaroja käytetään yhä bulkkituotantoon, kun data ja digitalisaatio mahdollistaa myös radikaalisti korkeamman jalostusasteen? Tähän kysymykseen haettiin vastauksia viime viikon fotoniikan ja metsäbiotalouden kansainvälisessä Joensuun tiedepuiston järjestämässä Forest & Photonics -tapahtumassa. Tulevaisuudessa metsäkoneiden on oltava vieläkin älykkäämpiä ja verkottuneempi

Helsinki jatkaa sähkö- ja biobussien tutkimusta

Helsingin seudun liikenne ja VTT jatkavat yhteistyötään älykkään liikenteen edistämiseksi. Yhtiöt ovat sopineet enintään kolmen miljoonan euron arvoisen puitesopimuksesta vuosiille 2017-2019. Mukana on esimerkiksi sähköbussien tutkimusta.